Pekka Siitoin oli hieno mies

Pekka Siitoimesta on kirjoitettu paljon paskaa. Häntä käsittelevät kirjoitukset ovat yleensä aina häntä haukkuvia. Hänet pitää leimata milloin minkäkinlaiseksi ikäväksi ja hulluksi, jopa vaaralliseksi mieheksi. Näin vielä useita vuosia hänen kuolemansa jälkeenkin. Miksi?

Harva uskaltaa puhua tai kirjoittaa Siitoimesta positiivisesti, tai edes neutraalisti. Parhaimmillaan on päästy siihen, että hänestä on kirjoitettu harmittomana ja hauskana koomikkona. Ehkä aidosti positiiviset ajatuksetkin Siitoimesta pitää kätkeä sen alle, että hänet pitää kuvata vähintään harmittoman hauskana pellenä. Poikkeuksia on, mutta harvoja.

Näyttää siltä, että Siitoimesta positiivisesti puhuminen tarkoittaa kuta kuinkin samaa kuin se, että siitä voisi saada jonkin vaarallisen tartunnan, johon ei ole parannuskeinoa. Tällainen tartunta johtaa sellaiseen sosiaaliseen asemaan, johon kukaan ei halua joutua. Siitoin-tartunnan saaneet ovat saaneet parantumattoman stigman, joka kertoo kaikille, että kyseinen ihminen on päästään sekaisin ja että hänellä on vaarallisia ideoita. Hänen kanssaan kaveeraaminen ei tuo kenellekään mitään hyvää. Kyseisen tartunnan saaneen yhteiskunnallinen toiminta tulee tuhoon tuomituksi. Ystävät voivat kaikota. Miksi?

Koska Pekka Siitoin edustaa tässä poliittisesti korrektissa ja munattomassa nykymaailmassa vaaraa. Suurta vaaraa.

Miksi?

Ei niinkään siksi, mitkä hänen poliittiset näkemyksensä olivat, vaikka se on helppo munaton vastaus, jota toistamalla saa kanssalampaiden hyväksyntää ja pään silittelyä. Eikä senkään vuoksi, että hänen uskonnolliset näkemyksensä olivat nekin erittäin epätavalliset.

Pekka Siitoin edustaa tässä poliittisesti korrektissa ja munattomassa nykymaailmassa suurta vaaraa koska hänessä ilmeni aidosti vapaan ihmisen henki. Mikään ei ole tässä munattomassa PC-kulttuurissa pelottavampaa ja vaarallisempaa kuin se, että joku uskaltaa olla aidosti täysin omansalainen, anteeksi pyytelemättä, vieläpä kyeten nauramaan itselleen koko muulta yhteisöltä tulevan halveksinnan edessä. Jopa tämä itselleen nauraminen on tämän munattoman PC-kulttuurin silmissä suuri rikos, koska kukaan ei pysty siinäkään samaan! Munattoman PC-kulttuurin lampaat eivät turhan tärkeydessään pysty siihenkään. He eivät kykene olemaan aidosti vapaita ihmisiä. He ovat laumasieluja. He menevät pillin mukaan. He ovat orjia.

Pekka Siitoin teki juuri niin kuin häntä huvitti ja minkä hän näki oikeaksi. Välillä hän rikkoi hieman lakia, mutta katsokaapa peiliin, kukapa meistä ei olisi rikkonut hieman lakia joskus? Lähtökohtaisesti Siitoin suhtautui elämään äärettömän positiivisesti. Hän pyrki olemaan yhteiskunnan aktiivinen jäsen. Hän myös pyrki tekemään jotain, ei vain pyörittämään peukaloitaan. Hänen rikoksensa munattoman PC-kulttuurin silmissä oli ennen kaikkea se, että hän ajatteli väärin, hän ei ollut samaa mieltä, ja hän julkeasti uskalsi olla oma itsensä, ja hän nyt sattui olemaan erilainen kuin suurin osa ihmisistä. Tässä on viime kädessä suurin syy siihen, miksi Pekka Siitoin edelleen edustaa Suomessa suurta vaaraa ja hulluutta. Sopia kysyy, missä määrin vaarallisuus ja hulluus sopivat kuvailemaan tätä munatonta laumasieluista PC-kulttuuria?

Jos uskalletaan ja osataan katsoa pintaa syvemmälle, niin jokainen jolla vain on rohkeutta, uskaltaa sanoa miten asia on: pohjimmiltaan Pekka Siitoin oli hieno mies. Hänellä oli munaa elää omaa elämäänsä juuri niin kuin oikeaksi ja hyväksi näki, vaikka suurin osa oli valmis kivittämään häntä hänen sydämen äänensä takia. Kuinka monella meistä on oikeasti palleja samaan? Aika harvalla.